Kodittomia hoitavat verkostoituvat Pohjolassa
Kodittomien kanssa ja heidän hyväkseen työskentelevät ihmiset koko Pohjolasta ovat kokoontuneet Tukholmaan luomaan verkostoa, jonka avulla he voisivat auttaa kodittomia nykyistä paremmin.
Kodittomien ongelmat ovat yhteisiä, joten pohjoismaisen verkoston yhteistyön toivotaan auttavan koditonta, sanoo Erstan sairaalan ylilääkäri Christel Lundh.
Koditon on usein vaikeasti sairas, usein psykiatrisen hoidon tarpeessa, ja hänen on saatava apua kaikilta uuteen verkostoon kuuluvilta osapuolilta, eli poliitikoilta, sairaanhoidolta ja sosiaalitoimelta, kertoo ylilääkäri Christel Lundh, joka korostaa sairaanhoitoon kuuluvan perushoidon antavien työntekijöiden lisäksi myös psykiatrista hoitoa antavat sekä riippuvuuksia hoitavat ammattilaiset.
Uutta verkostoa luodaan kahden päivän aikana Tukholmassa, jonne on kokoontunut noin 125 mainittujen alojen työntekijää, etupäässä Ruotsista mutta muutama myös niin Suomesta, Norjasta kuin Islannistakin, sekä suurempi joukko tanskalaista alan väkeä.
Kuinka eri maissa on löydetty teitä auttaa kodittomia, on tärkeä ohjelmakohta workshopeissa, joissa eri maiden edustajat paitsi tutustuvat toisiinsa, vaihtavat myös tietoja siitä, kuinka juuri he hoitavat oman maansa kodittomia.
Tavoitteena on luonnollisesti, että kodittomia pystyttäisiin auttamaan nykyistä paremmin, sanoo Christel Lundh.
Verkoston seuraava kokoontuminen on ensi vuonna Kööpenhaminassa.
SR Sisuradio/Marjaana Kytö
marjaana.kyto@sr.se