Torstaina 15. marraskuuta seuranasi Sundsvallin studiossa Mauri Junes.
Tämäniltaisessa lähetyksessä saamme kuulla mitä 14 vuotta jatkunut pohjoismainen musiikkiprojekti Folkskandia pitää sisällään. Kaksi musiikinopettajaa tapasi ja siitä syntyi liike, jonka avulla sadat lapset ja nuoret ovat saaneet matkustaa musiikin merkeissa toisiin Pohjoismaihin; tutustua muiden pohjoismaiden nuoriin, heidän kulttuuriinsa ja kotikaupunkeihinsa.
Tapaamme Laakso-yhtyeen jäsenen Markus Krunegårdin, hän kertoo suhteestaan suomen kieleen ja suomalaisuuteen.
Kännykän käyttö rajalla, Haaparannalla voi tulla kalliimmaksi kuin on luullut, kuulemme miksi näin.
Lauri Hihnavaara lukee jälleen uuden osan Vesittäjät-kertomusta.