Södertälje vastustaa ruotsinsuomalaista koulua

Södertälje voi saada ruotsinsuomalaisen koulun ensi syksynä vaikka kunnan koululautakunta vastustaakin hanketta.

Koulun perustamista on anonut Upplands Väsbyn ruotsinsuomalainen koulu.

Lopullisen päätöksen asiassa tekee Kouluvirasto, joka pyytää näinä päivinä lisätietoja koulun suunnitelmista ja käy läpi myös Södertäljen koululautakunnan perustelut.

Södertäljen koululautakunnassa ainoastaan kansanpuolueen ja maltillisen kokoomuksen edustajat puoltavat ruotsinsuomalaisen koulun perustamista ja se ei riitä.

Vastustajia ovat sosiaalidemokraatit, ympäristöpuolue ja keskustapuolue.

Vaikka kunta vastustaa koulun perustamista, se voi joutua taipumaan jos koko maan vapaakouluista päättävä kouluvirasto on toista mieltä.

Kouluvirastossa Södertäljen ruotsinsuomalainen koulu-asia on nyt Gerd Anderessonin pöydällä ja hän käy läpi vapaakoulu-anomuksen ja koululautakunnan päätöksen. Sen mukaan koulun perustamista on kielteisiä seurauksia ja se lisäisi etnisten ryhmien eristäytyneisyyttä.

Gerd Andersson selvittää nyt sotiiko koululautakunnan perustelu koululakia vastaan.

Syynin alla on myös Upplands Väsbyn ruotsinsuomalaisen koulun tekemä anomus ja siihen kouluvirasto pyytää näinä päivinä tarkennuksia.

Gerd Andersson sanoo että tarkennuksia olisi pyydetty vaikka Södertälje olisi puoltanut ruotsinsuomalaisen koulun perustamista.

Vielä tällä hetkellä näyttää siltä että ensimmäiset oppilaat voivat aloittaa Södertäljen ruotsinsuomalaisessa koulussa lukuvuonna 2008/2009 jos kouluvirasto hyväksyy anomuksen ja ehdot on täytetty.

Gerd Andersson sanoo että kouluviraston tavoitteena on käsitellä vapaakoulujen perustamista koskevat anoukset tämän vuoden loppuun mennessä.

SR Sisuradio/Leena Häyrynen
leena.hayrynen@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.