Haaparannan Ikealla 2 miljoonaa kävijää
Ikea avattiin Haaparannalla vuosi sitten, ja viikonvaihteessa tuli kahden miljoonan asiakkaan raja täyteen. Ikean tuomista asiakkaista ovat myös muut kauppiaat ja yrittäjät päässeet osallisiksi, mutta eivät kaikki. Varsinkin Haaparannan vanhassa keskustassa monet liikkeet ovat joutuneet lopettamaan.
Kent Kalander on 10 vuoden ajan pitänyt kioskia Hapaarannan torin laidalla. IKEAssa ensimmäisen vuoden aikana käyneet kaksi miljoonaa asiakasta ovat tuoneet lisää liikevaihtoa hänenkin omistamaansa liikkeeseen. Ikean menestystä oli hänenkin vaikea uskoa ennakkoon.
Torin vastakaisella laidalla olevan kaupunginhotellin liikevaihdon lisääntymisen näkee paljaalla silmällä, kun torin parkkipaikat viikonloppuisin täyttyvät hotelliveraiden autoista ja tilausajobusseista. Ikean asiakkaista suurin osa tulee Suomesta, mutta kesällä myös norjalaiset olivat hyvin edustettuina.
Kauppa käy myös kiivaana rajan toisella puolella Suomen suurimman liikevaihdon myymälässä, Tornion Alkossa. Mutta Haaparannnan vanhassa kaupugissa liikehuoneistoja on jo jäänyt tyhjilleen ja torin laidan huonekalukauppias puree hammasta.
SR Sisuradio/Juha Tainio
juha.tainio@sr.se