Suomalainen lauluilta Piteåssa, metsänistutusta ja lierotietoa. Sundsvallin studiossa tiistaina 12. toukokuuta Mauri Junes.

Piteåssa laulettiin suomalaisia kansanlauluja

Piteåssa järjestettiin viime viikolla suomalainen lauluilta, jossa esiintyivät musiikkiryhmä Akat ja Ukot solistina Maria Ruottinkoski. Siellä laulettiin niin suomalaisia kansanlauluja kuin perinteistä suomalaista musiikkiakin.

Kesät Jämtlandissa talvet Mariestadissa

Kesä tietää myös metsänistutuksia, kuulemme mitä Jämtlandissa Rätanissa metsää istuttaville Taina ja Timo Saariselle kuuluu, heille tämä on jo seitsemäs istutuskesä.

Tutkijalle mato on liero

Tänään puhumme myös lieroista eli madoista, niistä kertoo aiheesta tohtoriksi väitellyt Visa Nuutinen. Matoja on tavallisessakin pellossa ainakin kolmea eri lajia. Eikä ole samantekevää, millaisia matoja kompostissa kasvattaa.