Työnantajat pyrkivät palkanlaskuihin

Scanian tehtailla Södertäljessä lyhennetään työviikko nelipäiväiseksi, ja työntekijät saavat vastaavasti pienemmän palkan. Scanian IF Metallin jäsenäänestys antoi selvän tuen kiistellylle säästötoimelle. Myös useilla muilla metallialan työpaikoilla työantajat haluavat lyhentää työviikkoa irtisanomisten välttämiseksi. Outokummun omistamalla Degerforsin terästehtaalla neuvotellaan parhaillaan 20 prosentin palkanalennuksesta. Ammattiyhdistysaktiivi Mauri Sukuvaara uskoo, että IF Metallin jäsenet tyrmäävät ehdotuksen.

Työaikojen vähennystä ja palkanlaskuja perustellaan mahdollisuudella välttää irtisanomisia laman aikana.

Uddeholm Toolingin Hagforsin rautatehtaalla laskettiin palkkoja maaliskuun alusta kymmenellä prosentilla. Palkan alennus koskee kaikkia työntekijöitä. Sulattamon johtaja Eero Rahkola kertoo, että henkilökunta on suhtautunut asiaan melko myönteisesti. Uddeholm Toolingin tehtaalla on jo nähtävissä merkkejä myös käänteestä parempaan. Työt ovat lisääntymään päin, sanoo sulattamon johtaja Eero Rahkola.

- Nyt ajetaan jo 75 prosenttisella tasolla tavalliseen tilanteeseen verrattuna.

SR Sisuradio/Sirkka Jauho ja Tiina Laitila Kälvemark
uutiset@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.