Folket vähentää suomenkielisiä sivujaan
Eskilstunalainen sanomalehti Folket vähentää suomenkielisiä sivujaan yhteen viikossa kuukauden kuluttua.
Silloin päättyy myös Ruotsin Sanomat ja Folket-lehden yhteistyö, joka alkoi kaksi vuotta sitten kun Eskilstuna-Kuriren lakkautti suomenkielisen sivunsa.
Folket-lehti teki yhteistyössä silloisen Viikkoviestin kanssa uroteon aloittamalla uuden suomenkielisen sivun kaksi kertaa viikossa, kun miltei kaikki muut sanomalehdet olivat ehtineet lakkauttaa omansa. Mielenkiintoista tässä yhteydessä on sekin, että Folket aloitti suomenkieliset sivunsa, kun Eskilstuna-Kuriren-lehti lakkautti omansa.
Nykyään Eskilstuna-Kuriren omistaa Folketin, mutta koska Folketilla on oma suuntansa se voi jatkaa suomenkielistä sivua. Lehden päätoimittaja Katrin Säfström sanoo Sisuradiolle, että lukijoita ei voi pettää lakkauttamalla suomenkielinen sivu ja muistuttaa, että onhan suomenkieli Ruotsissa nykyään myös virallinen vähemmistökieli. Suomenkielistä sivua on vuodeksi eteenpäin palkattu tekemään freelancetoimittaja Matti Pilhjerta, joka sitä on tehnyt tähänkin asti.
Päätoimittaja Säfströmin mukaan yhdelle sivulle viikossa voi mahtua yhtä täysipainoinen tarjonta kuin kahdellekin sillä koko Folket-lehteä taitetaan muutenkin hieman lyhyempään ja terävämpään muotoon. Säfström ei ole vielä aivan varma ilmestyykö suomenkielinen sivu perjantaisin vai jonain muuna päivänä. Folketin suomenkielinen sivu keskittyy jatkossa yhteen isompaan paikalliseen uutisartikkeliin, kertoo toimittaja Matti Pilhjerta.