Perjantaina 9. lokakuuta juontajana Johanna Dickson

Kuuntelijakysymyksen kuultuasi voit soittaa puhelinvastaajaan ja kertoa vastauksesi tai kirjoittaa e-postia osoitteeseen kohtauspaikka@sr.se . Oikein vastanneelle lähetetään Musalista CD.

Reijo Tunninen Sandvikenista on viihdyttänyt meitä ruotsinsuomalaisia jo vuosikymmeniä hanurimusiikillaan. Reijon herkistä käsistä syntyy myös upeita tauluja, joissa on kuvattuna mm Funäsdalenin tunturimaisemia.

Johanna Dickson kertoo mitä kannattaa valmistaa Aleksis Kiven päivänä illalliseksi.

Landskronan Suomiseura täyttää 50-vuotta

Landskronan Suomiseura viettää lauantaina 50-vuotisjuhlia. Se on Etelä-Ruotsin vanhin Suomi-seura. Kohtauspaikassa kuultavassa jutussa peilataan Landskronan Suomiseuran toimintaa 20-vuoden toiminnan jälkeen. Radio Malmöhusin ensimmäinen suomenkielinen toimittaja Pekka Lehtinen haastattelee Landkronan Suomiseuran monivuotista alkuvuosien puheenjohtajaa Matti Åbackia vuonna 1979. Tämän jälkeen kuulemme myös kuinka yhdistyksellä menee tällä hetkellä. Anneli Åback on Landskronan Suomiseuran nykyinen puheenjohtaja.

Nimipäiviään viettävät Ilona ja Ingrid ja Inger. Onnittele myös muita päivänsankareita soittamalla puhelinvastaajaan 08-784 24 00 tai kirjoittamalla kohtauspaikka@sr.se .

Laila Tammi kertoo kuinka kirja Äidin kasvot syntyi. Kirjassa Tammi selvittelee Aleksis Kiven äitikuvaa.

Ruotsinsuomalaista radiohistoriaa

Ruotsinsuomalaisten kulttuuripäivät pidettiin Örebrossa vuonna 1973. Haastateltavana ovat muun muassa Matti Lautkoski Örebron suomiseurasta, RSKLn kultuurisihteeri Manu Teittinen ja Radio Västmanlannin toimittaja Hannu Huppunen. Ohjelman toimittivat Juha Tainio ja Pertti Pitkänen.

Kimmo Tuomaala Göteborgin Kulttuuriyössä

Göteborgissa järjestetään tänä yönä Kulturnatta eli Kulttuuriyö, jonka teemana on tällä kertaa Vatten hela natten eli vesi. Ruotsinsuomalainen säveltäjä, sanoittaja, laulaja ja kanttori Kimmo Tuomaala esiintyy myöhään illalla Göteborgin kaupunginkirjaston Suomi-nurkkauksessa.

Päivän runon, Kotimaan kaikuja, kuulet noin 11.50. Sen on kirjoittanut Seija Silvennoinen. Lähetä sinäkin runosi osoitteeseen runo@sr.se .