Suomi-päivä aloittaa kouluviikon

Yhteinen historia ja suomen kieli ovat pääosassa koulujen Suomi-päivässä.

Maanantaina 9. marraskuuta Ruotsin kouluissa vietetään Suomi-päivää. Se on osa Ruotsin hallituksen Merkkivuoden 1809 viettoa.

Tarkoitus välittää monipuolista Suomi kuvaa, kertoo Suomi-päivä projektia vetävä Birgitta Engman.

Kaikki teemapäivään osallistuvat koulut käsittelevät Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa Ja järjestäjien toiveena on myös, että kouluissa puhuttaisiin suomen kielestä. Tätä varten on tehty kolme lyhytelokuvaa, joissa Markoolio opettaa ruotsalaisille suomea.

Suomi-päivää organisoinut Birgitta Engman kertoo, että useissa paikoissa otetaan Suomi-päivän yhteydessä esiin myös Suomen koulu, sauna-traditio, suomalainen ruoka ja politiikka sekä Suomen ja Ruotsin välinen yhteistyö. Myös suomalaista kulttuuria on luvassa.
– Olen kuullut, että elokuva Det bästa av mödrar (Äideistä parhain) näytetään monessa koulussa, Birgitta Engman kertoo.

Suomi-päivä järjestetään 150 koulussa ja siihen osallistuu arviolta 20.000 oppilasta eri puolilla Ruotsia. Teemapäivää edeltävään PohjolaNordenin järjestämään merkkivuosikoulutukseen on osallistunut 600 opettajaa.
Kaikissa kouluissa Suomi-päivää ei vietetä tänään ja joissakin kunnissa teemapäivä on venynyt koko viikon mittaiseksi Suomi-viikoksi.

Birgitta Engman toivoo Suomi-päivän muistuttavan yhteisestä historiasta ja hyvästä naapuruudesta.
Birgitta Engman tiivistää Suomi-päivän tavoitteet:
– Meidän tarkoituksenamme on, että oppilaat tietävät, että meillä on yhteinen historia ja oikein positiivinen tulevaisuus yhdessä. Että olemme hyviä naapureita ja että suomen kieli tuntuu kivalta.  

SR Sisuradio/Riitta Niemi

riitta.niemi@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.