Haaparannalla askel kohti kaksikielisyyttä
Haaparanta selvittää mahdollisuudet toimia kaksikielisenä kuntana.
Mallia haetaan samankokoisesta Pietarsaaresta.
Haaparannan kunnanhallitus päätti maanantaina puoltaa kaksikielisenä kuntana toimivista koskevaa keskustan valtuutetun aloitetta.
Haaparannan kunta haluaa näin lisätä suomenkielisten asukkaiden osallistumista demokraattisen päätöksentekoon.
Päätöksen perusteluissa todetaan, että Haaparannalla äänestysaktiivisuus on maan heikoimpia, mikä taas johtuu osaksi siitä, että kunnan asukkaista suuri osa on suomenkielisiä.
Haaparanta on jo kymmenen vuotta kuulunut kansallisten vähemmistöjen hallintoalueeseen.
SR Sisuradio/ JT