Slangilla nostatetaan joukkuehenkeä

1:49 min

Helsingissä urheiluseurojen kannattajat ja räppärit elvyttävät ja uudistavat slangia.

Urheiluväki laulaa katsomoissa stadista, ja kun vanhat helsinkiläisjoukkueet haluavat erottua uudemmista, he käyttävät vanhaa slangia. Toisaalla nuoret muusikot uudistavat ja luovat uutta slangia.

Sörkän kundin ja räppärin slangi

Stadin slangi syntyi 1900-luvun alkupuolella, ja sen puhujia olivat Helsingin työläiskaupunginosien nuoret. Vanhassa slangissa lähes 80 prosenttia sanoista oli ruotsalaisperäisiä, mutta mukana oli myös venäjästä tulleita sanoja.
1950-luvulla slangi alkoi suomalaistua ja sen jälkeen se muuttui lähinnä yleiseksi koululaiskieleksi.  Slangia tutkinut professori Heikki Paunonen arvelee, että vanhan slangin puhujia on Helsingissä jäljellä enää muutama tuhat.

1970-luvulta lähtien on Paunosen mukaan alkanut tulla eri alojen slangia. Esimerkiksi skeittareilla, räppäreilla ja hevimusiikin harrastajilla on kaikilla oma slanginsa.
- Oikeastaan kaikkein luovimpia slangin puhujia ovat räppärit, varsinkin itähelsinkiläiset räppärit. Siellä syntyy koko ajan uusia slangisanoja ja slangibiisejä, Heikki Paunonen kertoo.

Tsiigataan faktoja

Slangi toimii niin erottavana kuin yhdistävänä tekijänä, sillä merkataan muun muassa helsinkiläisyyden eroja. Sitä käyttävät erityisesti perusstadilaiset seurat. Esimerkiksi HJK:n pelejä käsittelevällä keskustelusivustolla tsiigataan faktoja, skrubataan asiaa, kundit skarppaavat, dallaataan ja hiffataan.

Stadilaisuus tulee esiin myös jääkiekonpuolella, HIFK:n laulukirjan mukaan lauletaan, että ”Me ollaan Stadista / Stadin Kingejä”.
- Eräässä  HIFK:n iskulauseessa esimerkiksi todetaan, että ”jos ett hiffaa tätä tekstii, niin mene sitten Jokereiden peliin”, Heikki Paunonen sanoo.
- IFK:laiset ovat perusstadilaisia, Jokereiden kannattajissa on sitten muitakin.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.