Etelä-Tukholmaan uusi suomenkielinen päiväkoti

1:46 min

Etelä-Tukholmaan Västertorpiin on perusteilla uusi suomenkielinen päiväkoti - lupa ja tilat on, mutta vielä puuttuu lapsia.

Alkukipinä oli vaalien alla järjestetty keskustelu paikallispolitiikkojen kanssa, kertoo vanhempainverkoston kautta suomenkielistä päiväkotia ajava Katja Jacobsson.

- Politiikot kehoittivat laatimaan listan, jossa on kaikkien vanhempien nimet, Katja Jacobsson kertoo. Sen jälkeen asiaa ryhdyttiin tutkimaan.

Ennen vaalidebattia vanhempainverkoston ehdotus oli saanut huomiota muun muassa paikallislehdessä ja vähemmistömediassa, mutta paikallispoliitikot eivät olleet huomioineet ehdotusta.

- Tietysti ne eivät olleet nähneet kaikkia näitä, ja vaikutti että ne eivät tienneet tästä vähemmistölaista. He luulivat että me olemme yksi kieliryhmä muiden joukossa, Katja Jacobsson sanoo.

Vanhempainverkosto aikoo ottaa avukseen Tukholmalaisen Suomi-Seuran löytääkseen uuteen päiväkotiin tarvittavan määrän lapsia.

- Ehkä tämä voisi olla ensimmäinen päiväkoti joka perustetaan uuden vähemmistölain nojalla, sanoo Katja Jacobsson.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.