Väestönkasvu ja ilmaston lämpeneminen kulkevat käsi kädessä

2:14 min

Jäätikköjen sulaminen on maapallon ilmastokeskustelussa jatkuva huolenaihe. Tutkijoiden mukaan maapallon jäätiköistä on sulanut noin viidesosa ensi vuosisadan vaihteeseen mennessä.

Kaikki jäätiköt eivät suinkaan ole vaarassa. Suurin osa jäätiköistä on jäljellä myös vuonna 2100.

Jäätikkötutkija, professori Veijo Pohjola Uppsalan yliopistosta on tehnyt kolmisenkymmentä tutkimusmatkaa viimeisten 15 vuoden aikana Pohjois-Norjan ja Pohjoisnavan välissä oleville Svalbardin eli Huippuvuorten jäätiköillä.

Sulamisprosessi on nähtävissä vuosittain tietyillä alueilla mutta ei suinkaan kaikkialla.

-Svalbardin jäätikköjen sulamisprosessi on silminnähtävää muun muassa Nordenskiöldin barrieerin alueella. Vuosittainen sulamisvauhti on noin 10-20 metriä, kertoo professori Pohjola. Jäätikön pohjoispuolella sulamista ei ole tapahtunut lähes lainkaan.

Maapallon väestönkasvu on professori Pohjolan mielestä ongelma, joka pitäisi liittää kiinteästi ilmastokeskusteluun.

- Väestönkasvu on se suuri ongelma. Väestönkasvu ja ilmastonmuutos kulkevat käsi kädessä, sanoo Veijo Pohjola.

Parhaillaan on käynnistynyt 5-vuotinen yhteispohjoismainen projekti, jonka rahoittaa Pohjoismaiden ministerineuvosto.