Sisaren vaellus on pitkä tarina matkasta kotoa perille

Ystävä heitti eläkkeelle jääneelle Seija Vaalimaalle ajatuksen muistelmien kirjoittamisesta.

Kun ajatus kerran oli heitetty, alkoi se itää Seijan mielessä sellaisella vauhdilla, että loppua ei tunnu tulevankaan. Seija Vaalimaa teki haastatteluja, opetteli käyttämään tietokonetta, opiskeli kirjoittamista ja tietenkin: kirjoitti ja kirjoitti.  2010 ilmestyneessä omaelämänkerrassa on yli 400 sivua.

Elämänkerran kirjoittaminen on tutustumista omaan elämään

Olla oman elämänsä herra, muun muassa siitä on kyse, kun ryhtyy kirjoittamaan kertomusta omasta elämästä. Usein elämänkerta on lahja tai perintö, joka haluttaan jättää tuleville sukupolville tai omille lapsille ja lastenlapsille. Mutta omasta elämästä kertominen on myös tapa muistaa ja löytää uusia asioita omasta elämästä.

Seija Vaalimaa kirjoittaa kirjassaan Sisaren vaellus näin:

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin mietin omaa lapsuuttani ja sitä mielenkiintoisemmalta lapsuuteni tuntuu. Näin unohtuneet asiat tulvivat mieleeni. Mieleni tekee kertoa, millaista elämä oli lapsena maalla ja sotavuosina ja aina sen jälkeenkin, kuinka elämä on kuljettanut eteenpäin.

Kiittäen hyväksytty sairaanhoitajatar

Sisaren vaellus -kirjan kannessa komeilee kuva vuodelta 1953, siinä on vastavalmistunut sairaanhoitaja ruusupuska sylissä ja sairaanhoitajan hilkka hiuksilla. 
Samana vuonna tuli Urho Kekkosesta Suomen pääministeri, Elisabeth II kruunattiin kuningattareksi.
Kirjassa on kuva Valtion sairaanhoitajatarkoulun päästötodistuksesta, jossa todetaan muun muassa, että Seija Kaarina Teittisen teoreettiset tiedot on kiittäen hyväksytty.

Suuren osan työuranstaan Seija Vaalimaa työskenteli anestesiahoitajana. Hänen viimeinen työpaikansa oli tukholmalainen pitkäaikaissairaala, josta hän "jäi eläkeelle moneen kertaan".

Ei vain vanhoja tapahtumia

Seija Vaalimaan muistelmissa ei keskitytä vain menneeseen ja tehtyyn. Hän pohdiskelee monia asioita, muun muassa sitä, mistä muodostu hyvä työilmapiiri ja mikä saa ihmisen jaksamaan töissä. Osansa saa myös sairaanhoitajan työn ja yleensä hoitotyön muutoksen kuvaus.

Hän kertoo lukemistaan artikkeleista ja siitä, millaisia ajatuksia ne ovat hänessä herättäneet. Seija Vaalimaan kommentoi niin filosofi Pekka Himasen ja kirjailija Rudyard Kiplingin ajatuksia kuin Humphreyn kirjaa Buddhlainen tapa elää.

Mukana on myös kuvauksia jooga harrastuksesta, monista mielenkiintoisista kursseista, joille hän on osallistunut ja tietysti tapaamista ihmisten kanssa.

Maapallon ympäri yhden elämän aikana

79 vuoden aikana Seija Vaalimaa on ehtinyt ehkä enemmän kuin ne, jotka tyytyvät vain seilaamaan Ruotsin ja Suomen väliä. Vuosina 1964 -1966 hän asui miehensä kanssa Jordaniassa, Ammanissa. Sisaren vaelluksessa hän kuvaa tuota aikaa ja vierailua Iraniin ja nykyisen Israelin alueelle.
Mukaan mahtuu myös kuvaus työnhakumatkasta Saudi-Arabiaan.

Viimeisenä suurena matkana on mukana Seija Vaalimaan sukulointi reissu, joka vei hänet niin Amerikkaan ja Australiaan, poikkeutti Thaimaahan ja Hawajille.

Ruotsinsuomalainen runsauden sarvi

Kirjan viimeinen sivu on tuonut kirjoittajan ja lukijan vuoteen 2009. Kirjan 414 sivuun mahtuu paljon ja hieman Eino Leinoa myötäillen saattaa olla, etteivät kaikki nimet ja lainaukset ole menneet ihan sekunnilleen oikeaan. Mutta entä sitten, ei se haittaa, kun tarina on hyvä.

Kaikesta näkee ja huomaa, että muistelmien kirjoittaminen on ollut antoisaa ja se on vaikuttanut kirjoittajan käsitykseen itsestään. Seija Vaalimaa päättää Sisaren vaellus - kirjansa seuraaviin lauseisiin:

 Nyt herätän henkiin, juhlin ”lumihiutaleeni” yksilöllisyyttä. Olen uuden tulemisen kynnyksellä.