Suomen kansalaisuuden saa nyt takaisin ilmoittamalla

1:33 min

Suomessa on torstaina astunut voimaan uusi kansalaisuuslaki. Laki antaa ulkomailla asuville entisille Suomen kansalaisille pysyvän mahdollisuuden saada kansalaisuus takaisin pelkällä ilmoitusmenettelyllä. Aiempi, väliaikainen ilmoitusmenettely päättyi kolme vuotta sitten.

Aiemmasta poiketen Suomen kansalaisuuden voivat nyt saada ainoastaan entiset Suomen kansalaiset sekä heidän alaikäiset lapsensa. Aikuiset, entisten Suomen kansalaisten jälkeläiset on rajattu ilmoitusmenettelyn ulkopuolelle.

Kansalaisuusilmoituksen voi tehdä joko Suomessa tai asuinmaassa

Kansalaisuusilmoituksen voi tehdä Suomessa minkä tahansa paikkakunnan poliisille tai jättää asuinmaansa Suomen edustustoon. Ruotsissa kansalaisuusilmoituksen voi siis tehdä Tukholman suurlähetystöön tai Göteborgin kunniapääkonsulaattiin.

Sotaveteraanit ja lapset ilmaiseksi

Kansalaisuuden hinta on aikuisella noin 2200 kruunua ja alaikäisellä lapsella noin 900 Ruotsin kruunua. Entiset sotalapset ja sotaveteraanit saavat kansalaisuuden takaisin ilmaiseksi.

Mikäli lapselle haetaan kansalaisuutta samassa ilmoituksessa vanhemman kanssa, lapsesta ei tarvitse maksaa erikseen.

Kansalaisuusilmoitusten käsittelyaikojen ennakoidaan venyvän muutaman kuukauden mittaiseksi.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.