Hallintoalue

Älvkarlebyssä suomea hoidetaan innokkaasti

Pohjoisupplantilainen Älvkarlebyn kunta on ottanut suomenkielisen hallintoalueasian tosissaan.

Kunnan asukkaista noin 12 toista prosentilla on jonkinlainen suomalaistausta.

Skuskärsverken veti kuntaan paljon työvoimaa juuri Suomesta 1970 luvulla.

Kaksi vuotta sitten Ävkarlebystä tuli suomenkielen hallintoaluekunta, ja suomenkielen elvyttäminen on lähtenyt vauhdilla käyntiin.

Kunnan suomenkielinen tidottaja Eeva Östberg on suoraan kunnanhallituksen alainen. Näinollen kaikki vähemmistökysymykset tulevat myös suoraan kunnan johdon tietoon.

Hallintoaluereformi on vasta kaksi vuotta vanha, ja suomalainen vähemmistö on vuosikymmenien ajan hoitanut itse asiansa ja pärjännyt omillaan.

Nyt ollaankin uuden tilanteen edessä, kun mahdollisuuksia on tarjolla.

- Kulttuuri- ja vapaa-ajantoiminnan puolella olemme päässeet todella hyvin alkuun. -Meillä on ollut konsertteja, teatteriesityksiä ja kirjailijavierailuja viime vuonna.

- Esikoulun puolella olemme päässeet myös pikkuhiljaa käyntiin.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.