Loppuottelussa pienet marginaalit

Ei tarvitse olla ennustajaeukko eikä edes meedio sanoakseen, että loppuottelusta tulee äärimmäisen tiukka taistelu voitosta. Tässä muutamia yksityiskohtia käyty läpi ottelun alla.

Maalivahtipeli

Espanjan Iker Casillas on pelannut Espanjan kaikissa otteluissa ja päästänyt näissä viidessä ottelussa vain yhden maalin. Toki häntä on edesauttanut kenttäpelaajien harjoittama pelityyli, jossa palloa pidetään oman joukkueen hallussa suurin osa peliajasta. On kuitenkin muistettava, että voittaakseen otteluita, pitää myös tehdä torjuntoja.

Italian Gianluigi Buffon on osoittanut kuuluvansa vielä 34-vuotiaana ehdottomaan maalivahtieliittiin. Hänen päästettyjen maalien määränsä kalpenee Casillasille, mutta neljä maalia selän taakse viidessä ottelussa on ehdottomasti huippulukema. Italia tarvitsee Buffonin erinomaisia torjuntoja voittaakseen.

Puolustuspeli

Espanja on käytännössä pelannut samalla nelikolla koko turnauksen ja puolustuspeli on ollut niin vahvaa kuin sen on odottanutkin olevan. Laitapuolustajien rooli hyökkäyssuuntaan on ollut myös merkittävässä osassa. Erikoistilanteiden puolustamisessa keskuspuolustajien yhteistyö maalivahtiin on korostunut. Casillas osaa käydä noukkimassa keskityspalloja, mutta toisaalta pitkänhuiskea Gerard Pique voittaa pääpalloja korkealla prosentilla.

Italian on pelannut välierää lukuun ottamatta kaikki pelinsä kolmen topparin linjalla. Välierään Italian päävalmentaja Cesare Prandelli vaihtoi perinteisempään neljän pelaajan puolustuslinjaan. Puolustuslinjan kokoonpano on vaihdellut ottelusta toiseen – pääosin loukkaantumisten takia. Kuitenkaan mitään suurta hermostuneisuutta ei joukkueen puolustajissa ole ollut aistittavissa.

Keskikenttäpeli

Espanjan keskikentän alimmainen pelaaja, Sergio Busquets on puhtaasti puolustava pelaaja, joka pyrkii pelaamaan yksinkertaisilla syötöillä kanssapelaajilleen. Vastaavasti samalla paikalla pelaava Italian Andrea Pirlo on joukkueen moottori, sydän ja pelintekijä.

Espanja rakentaa mieluusti peliään keskustan kautta, mutta hyökätessä laitapelaajien rooli korostuu. Esimerkiksi Andrés Iniestan kautta joukkue on tullut monesti vaarallisesti rangaistusalueen tuntumaan.

Hyökkäyspeli

Joissain otteluissa Espanja on pelannut käytännössä ilman selvää hyökkääjää. Joukkueen taktiikka onkin ollut se, että hyökkäämään tullaan vahvasti palloa halliten ja useamman pelaajan avustamana. Lyhyillä ja näppärillä syötöillä pyritään löytämään sopivia välejä vastustajan puolustuslinjasta.

Espanjan ja Italian hyökkäyspelaaminen eroaa siinä, että Italia pyrkii toimittamaan palloa tarvittaessa myös pitkillä keskityksillä ja pystysyötöillä hyökkääjilleen. Italian hyökkääminen on selkeästi suoraviivaisempaa kuin espanjalaisten.

Ratkaisu

Mikäli Italia pystyy keskikentän ja puolustuksen yhteistyöllä eliminoimaan espanjalaisten pelin rakentelun ja pitämään oman maalinsa puhtaana, voi Italia kilpailla jopa ottelun voitosta. Italia on osoittanut näissä EM-kisoissa kykenevänsä hyvään ja vahvaan puolustamiseen joukkueena.

Mikäli Italia pystyy pitämään rivistönsä kunnossa, joutuu Espanja miettimään myös uusia lääkkeitä hyökkäyspelaamiseensa. Välierässä oli jo nähtävissä, että Espanja pyrki hieman suoraviivaistamaan otteitaan, mutta vieläkään se ei tuottanut tulosta laskettaessa aivan huippumaalintekopaikkoja.

Ottelu ratkeaa varsinaisella peliajalla ja avausmaalin tehnyt osapuoli on vahvoilla.