Teatterityön valoja ja varjoja

Kolmen sukupolven teatterintekijät kertovat ajatuksiaan ja kokemuksiaan siitä, mitä näyttämöllä ja sen takana tapahtuu.
Jouko Turkka vieraili  15 vuotta sitten Dramatenin kansainvälisillä  festivaaleilla. Seppo Laukkanen oli jo silloin Dramatenissa tuottajana.  Nyt hän vastaa Dramatenin Bergmanfestivaalista.

Tatu Hämäläinen valmistui ohjaajaksi Tukholmassa kolme vuotta sitten. Hän on ohjannut sekä Dramatenissa että Tukholman kaupunginteatterissa.

Tatu Hämäläinen

on saanut koulutuksen ohjaajaksi Dramatisessa instituutissa Tukholmassa (DI),  lopputyön The Beginning of The New World  hän ohjasi Dramatenille vuonna 2010,  jolloin teki myös ohjauksen Tukholman kaupunginteaterille.  Ingela Olsson näytteli Teatteri Galeasin monologinäytelmässä Ett år av magiskt tänkande 2011,  Dramatenille  Tatu ohjasi Sara Stidsbergin näytelmän Dissekering av ett snöfall 2012. Tukholman kaupunginteatterissa esitetään parhaillaan hänen interaktiivista näytelmäänsä Vem är publiken? 

Seppo Laukkanen 

Sepolla on yli kolmenkymmenen vuoden teatterikokemus. Hän on toiminut mm. Värmlannin  oopperan ohjaajana ja tuottajana,  Kööpenhaminan oopperassa ja Kuninkaallisen Dramaattisen teatterin tuottajana pitkään.
Viime vuodesta lähtien  Seppo Laukkanen on Dramatenin kansainvälisen Bergmanfestivaalin johtaja.  

Jouko Turkka

oli keskeinen hahmo  vuonna 1971, kun Joensuun Kaupunginteatterissa kiisteltiin, kuka saa päättää teatterin ohjelmistosta .

1970-luvun loppupuolella Turkka toimi Helsingin Kaupunginteatterin taiteellisena johtajana ja pääohjaajana.  Turkan näytelmässä Hannu Salaman romaanista Siinä näkijä, missä tekijä  käytettiin simultaanista kohtausten lomittamista ensi kerran Suomessa.

Turkka toimi Teatterikorkeakoulussa professorina ja rehtorina  vuosina 1982-1988, jolloin hän korosti voimakkaan fyysisen ilmaisun merkitystä ja käytti mm. japanilaisen ohjaajan ja filosofin Tadashi Suzukin metodologiaa. Rankan fyysisyyden tavoite oli vapauttaa mieli turhasta kontrollista.

Jouko Turkan näytelmä Rakkaita pettymyksiä rakkadessa esitettiin Dramatenin kansainvälisillä teatterifestivaalilla vuonna 1998. Näytelmän Jouko Turkka kirjoitti yhdessä poikansa Juhan kanssa. Sitä esitettiin Tampereen työväen teatterissa neljä vuotta. Se on käännetty ruotsiksi, espanjaksi ja englanniksi ja esitetty 2001 London Sphinx Theatre.
Nykyään Jouko Turkka viettää eläkepäiviä Pirkkalassa, Tampereen seudulla.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.