Länsi-Ruotsin Sisuradio

Kunnanhallituksesta Suomi-Seuran johtokuntaan

4:03 min

Ulricehamnin Suomi-Seura on saanut johtokuntaansa raskaan sarjan kunnallispoliitikon, Ulricehamnin kunnanhallituksen jäsenen, sosialidemokraatti Aira Erikssonin.

Seuran yhteydet kuntaan paranivat merkittävästi ja odotukset suomen kielen hallintoalueeseen liittymiseksi nousivat korkealle.

- Näin tiedän, mitä tarpeita ruotsinsuomalaisilla on ja voin ottaa ne mukaan keskusteluun puolueryhmässämme, esimerkiksi vanhustenhuollon ja kouluasiat.

 

Ruosuasiat ryhmäkeskusteluun

Kunnan liittymisestä suomen kielen hallintoalueeseen Aira Eriksson ei kuitenkaan halua sanoa vielä mitään, ennen kuin on keskustellut asian valmiiksi puolueryhmässään.

Hän kertoo myös haluavansa syventyä asiaan paremmin, ennen kuin ottaa siihen kantaa.

 

Tärkeä yhteyshenkilö

Ulricehamnin Suomi-Seuran puheenjohtaja Tauno Timonen on tyytyväinen.

- Nyt kun me olemme saaneet Airan tänne mukaan, niin seuralle tulee tietenkin olemaan paljon helpompaa ottaa yhteyttä kuntaan, jos alamme jotain tehdä, esimerkiksi ajamaan hallintoalueasiaa. Meillä on nyt yhteyshenkilö sinne.

 

Kieli käyttöön

Aira Eriksson on ennenkin ollut seuran jäsen, mutta työkiireiden takia aktiivinen toiminta siellä hiipui aikoinaan. Hänellä on kuitenkin edelleen tuttavia seurassa.

Tämä seikka, kuin myös mahdollisuus ryhtyä käyttämään hieman unohtunutta suomen kieltä, innostivat häntä lähtemään nyt aktiviisemmin mukaan seuran toimintaan.

- Ensin minä olin vähän, että oi, tuleekohan tästä paljon töitä. Pitää ymmärtää se, että kun ottaa jotakin vastuuta, niin se on tehtävä myös. Se on ainakin minulle tärkeää, totaa Aira Eriksson.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.