Suomalaiset paperityöläiset taistelevat ruotsalaisten tuella
Ruotsin paperityöläisten tukitoimia suomalaisille paperityöläisille täsmennetään tiistaina Helsingissä.
Niihin saattaa liittyä pistelakkojakin, sanoo Ruotsin paperiliiton sopimussihteeri Lennart Olovsson uutistoimisto TT:lle.
Suomessa paperialaa jäytävä konflikti on yhä ratkaisematta.
Suomen paperiliitto katsoo käyvänsä esitaistelua koko Euroopan paperityöläisten puolesta.
Suomalainen paperiteollisuus on käynyt yskähdelleen viime viikkoina. Vappuna se pysähtyi kokonaan. Toistaiseksi koneet taas pyörivät, mutta uuden työtaistelun uhka väijyy jo parin viikon päässä.
Suomalaisten paperityöläisten taistelu on saanut tukea myös Ruotsista. Ruotsin Paperi Pappers on ilmoittanut kieltäytyvänsä tekemästä töitä, jotka normaalisti hoidetaan Suomessa. Vappuna vihjattiin, että tarvittaessa Ruotsissa ollaan valmiita vieläkin järeämpien aseiden käyttöön.
Suomen Paperiliitto katsookin toimivansa nyt koko Euroopan paperityöläisten esitaistelijana. Puheenjohtaja Jouko Ahonen povaa, että jos työnantajan vaatimukset menevät läpi Suomessa sama on pian edessä myös Ruotsissa. Tuenilmaus suomalaisille paperimiehille on tullut myös Stora - Enson työntekijöiltä 12 eri maasta.
Eniten suomalaisia paperityöläisiä kismittää työnantajan vaatimus kahden päivän palkattomasta sairauskarenssista. Hyvänä ei pidätä myöskään uhkausta lomien pätkimisestä ja työnantajan vaatimusta siitä, että se voisi yksipuolisesti määrätä työntekijät tekemään 12-tuntista päivää. Työnantajan mielestä eroon pitäisi päästä myös pakollisista joulu- ja juhannusseisokeista. Paperiliitossa katsotaan, että kyse on sanelupolitiikasta.
SR Sisuradio/Katri Nisula, Helsinki
katri.nisula@sr.se