Romaniohjelma uhkaa kaatua kättelyssä
EU:n tuella alkanut uusi, kunnianhimoinen romaniohjelma uhkaa vesittyä jo alkumetreillään.
Näin varoittaa Itä-Euroopan romanien tilanteeseen perehtynyt suomalaistutkija.
Tutkijan mukaan jo nyt on merkkejä siitä, että romanit ovat jäämässä syrjästäkatsojiksi heitä itseään koskevassa kehitysohjelmassa.
Kahdeksaa Itä-Euroopan maata koskeva romaniohjelma kulkee nimellä Decade of Rome Inclusion, romanien mukaanoton vuosikymmen. Ohjelma käynnistyi Euroopan Unionin, Maailmanpankin ja filantrooppi George Sorosin tuella vuoden vaihteessa ja sen on määrä saattaa Itä-Euroopan romanien asiat kuntoon vuoteen 2015 mennessä. Yhdysvalloissa työskentelevä tutkija Arno Tanner on perehtynyt erityisesti Bulgarian romanien tilanteeseen ja hän näkee jo merkkejä epäonnistumisesta. Romanit itse uhkaavat jäädä sivustakatsojiksi.
Tannerin mukaan romanien historiallisia, tärkeitä ominaispiirteitä ei ole Tannerin mukaan huomioitu riittävästi, eikä romaniyhteisöjen välisiä suhdanteita tunneta, ei myöskään ymmärretä kuinka tärkeitä ne ovat.
Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa romanit ovat jo osoittaneet mieltään ohjelmaa vastaan. Heidän mielestään romanien ääni ei kuulu riittävästi.
Silti romaniohjelmaa tarvitaan. Yksistään EU-jäsenyyttä tavoittelevissa Bulgariassa ja Romaniassa asuu kaksi ja puoli miljoonaa romania. Heistä suuri osa on lukutaidottomia, työttömyys lähentelee monin paikoin sataa prosenttia ja useat ovat täysin terveyspalvelujen ulkopuolella. Tutkija Arno Tanner varoittaa, että jos romaniohjelma nyt epäonnistuu, entistä useampi romani päättää lähteä etsimään parempaa tulevaisuutta muualta.
Tyytymättömyyden lisääminen ei ainakaan vähennä romanien muuttoliikettä, sanoo Tanner.
Ohjelman onnistumiseksi olisi kaikki romaniorganisaatiot saatava mukaan, jolloin ongelmat ratkaistaisiin omin voimin, ei ulkopuolisen avun turvin, sanoo Tanner.
SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.sisula@sr.se