Joka neljännellä suomalais- tai tornionlaaksolaiskytkös

1:56 min

Perhesiteitä, lähiomaisia ja omaa kiinnostusta. Tuoreen kyselyn mukaan suurella osalla Ruotsin väestöstä on jonkinlainen suomalais- tai tornionlaaksolaiskytkös.

Patrick Prax on alun perin kotoisin Saksasta. Nykyään hän asuu Uppsalassa ja on naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Lisäksi heidän kolme lastaan käyvät suomenkielistä päiväkotia ja puhuvat pääasiallisesti suomea.
– Kun lapset kertovat esimerkiksi mitä ovat tehneet tarhassa, he käyttävät enimmäkseen suomea. Välillä ymmärrän, mutta välillä he saavat kääntää.

Ruotsin Radio on tilannut TNS-Sifon kautta tutkimuksen, jossa Ruotsin asukkailta on kysytty heidän kytköksistään suomen kieleen ja meänkieleen, sekä Suomeen ja Tornionlaaksoon.

Kyselyssä käy ilmi että 2 400 000 ruotsalaisella on kytkös joko omien juurten tai läheisten kautta - tai oman erikoiskiinnostuksen ansiosta.
– Mielestäni se on rikastuttanut minua monella tapaa, sanoo Patrick Prax.

Patrick Praxin vaimo muutti vuosia sitten Suomesta Uppsalaan opiskelemaan. He tapasivat toisensa ulkomailla ja Patrick muutti suhteen takia Ruotsiin. Siihen aikaan hän ei Suomesta paljoa tiennyt.
– En melkein mitään. Tiesin suurin piirtein että pääkaupunki on Helsinki.

Nykyään perhe on aktiivi Uppsalan suomalaispiireissä ja Patrick on käynyt Suomessa useita kertoja. Hän on saanut syvemmän ymmärryksen Suomen ja Saksan historialle, ja nähnyt suomalaisen kulttuurin eri puolia.
– Mielestäni kulttuuri on jännittävä, vielä en ymmärrä kaikkea. Monet asiat ovat hyviä, loogisia ja suunniteltuja. Samalla on alkoholia ja väkivaltaa. Suomi ei päässäni vielä mene yhteen, hyvät ja huonot puolet ovat niin kaukana toisistaan.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.