Säästöt rasittavat hoitoalan työoloja
Hoitoalan säästöt aiheuttavat työympäristöllisiä ongelmia. Tukholmassa parhaillaan meneillään olevassa hoitoalan liiton, Vårdförbundetin kongressissa keskustellaan muun muassa työympäristöstä. Hoitoalan liitolla on vielä paljon tehtävää toiminnan parantamiseksi, sanoo Tukholman jaoston hallituksen edustaja ja kätilö Tarja Lindell Belousov.
Tukholmaan kokoontuneet lähes kaksi sataa hoitoalan liiton, Vårdförbundetin edustajaa esittävät kongressissaan ratkaisuja esimerkiksi työympäristöongelmiin. Liiton edustaja Tarja Lindell Belousov kertoo, että työympäristöä heikentää monella alueella taloudelliset vaikeudet. Tämän takia henkilökunta joutuu tekemään enemmän töitä pienemmällä ajalla, kertoo Lindell Belousov.
Tarja Lindell Belousov pitää tärkeänä työympäristön parantajana sitä, että paikallisia sopimuksia hyödynnettäisiin paremmin. Hänen mukaansa työaikoja voisi ratkaista paikallisesti, jolloin kuunneltaisiin kunkin työpaikan tarpeita.
Kongressissa on suunniteltu myös Vårdförbundetin talousjärjestelmän muuttamista niin, että tukea ei enää jaettaisi jäsenmäärän, vaan kunkin osaston esittämien toimintasuunnitelmien perusteella. Tämä toisi tasapainoa hyvinkin erikokoisten osastojen välille, sanoo Tarja Lindell Belousov.
Liiton uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin kongressissa Anna-Karin Eklund kymmenen vuotta tehtävää hoitaneen Eva Fernvallin seuraajaksi.
SR Sisuradio/Anna Starckman
anna.starckman@sr.se