Keski-Ruotsin Sisuradio

Yleisurheilun nuorten EM-kisat käyntiin Eskilstunassa

3:08 min

Ruotsissa järjestetään ensimmäistä kertaa yleisurheilun juniori EM-kisat. Yli tuhat nuorta urheilijaa koko Euroopasta on saapunut Eskilstunaan tavoittelemaan voittoa.

Eskilstunassa ovat yleisurheilun nuorten EM-kisojen valmistelut huipentumassa keskiviikon avajaisiin. Torstaista sunnuntaihin kestävät kisat ovat keränneet yli tuhat nuorta yleisurheilijaa Ekängenin urheilukentälle. Lähes 50 maata on edustettuina kisoissa, joita ei ennen ole järjestetty Ruotsissa.

Yli 500 palkattoman toimitsijan avulla alle 20-vuotiaiden yleisurheilun EM-kisat pystytään pitämään Eskilstunassa, kertoi lehdistökeskuksesta vastaava Eeva Lengstrand.

Kisoja edeltävässä lehdistötilaisuudessa Euroopan yleisurheiluliiton presidentti Svein Arne Hansen kiitteli Eskilstunan kuntaa monen vuoden työstä kisojen järjestelyissä.

 

Kisa täynnä nuoria lupauksia

Ruotsin omina toivoina kisoissa pidetään etenkin keihäänheittäjä Simon Litzelliä ja keskimatkan juoksijaa Kalle Berglundia.

Kisoja seuraamaan tullut YLE:n ruotsinkielisen urheilutoimituksen työntekijä Leif Lampenius arvioi, että tulevaisuuden tähtiainesta löytyy Suomenkin joukkueesta.


Sisuradio seuraa yleisurheilun nuorten EM-kisoja paikan päällä.