Kulttuurisunnuntai

Lukupiiri: Oneiron ihmetytti monella tasolla

Syksyn ensimmäisessä lukupiirissä keskustellaan Laura Lindstedtin uutuudesta Oneiron. Kirja kertoo seitsemästä naisesta, jotka ovat joutuneet kuoleman jälkeiseen valkoiseen välitilaan.

Lindstedt on kuvannut naisien rankkoja elämänkohtaloita hyvin rikkaalla ja monipuolisella tavalla. Mukana on niin runoutta, sadunomaista tekstiä kuin tarkasti tutkittua faktaa. Oneiron herätti lukupiiriläiset Hanna Hallakummun, Anna Pilvisen ja Keijo Knutaksen miettimään elämää ja kuolemaa.   

– Aina kun mä otin kirjan käteen, niin pystyin lukemaan kaksi sivua, sitten piti pitää taukoa. Se alku oli niin ällöttävä. Ja sitten se alkoi tulla mielenkiintoiseksi. Jokainen sivu oli tavallaan erilainen. Ihan niin kuin eri ihminen olisi ottanut ja kirjoittanut sen. Siitä tuli mielenkiintoinen, toteaa Keijo Knutas.

– Se oli vaan niin kummallinen, että mitä tää oikein on. Sen takia mä uppouduin siihen, Anna Pilvinen kertoo.

– Sellasen asian jättää tää kirja, että nyt sitä saa olla kiitollinen niistä, jotka ovat elossa. Että itse on suht terve, että ehkä ei lapset menettäisi äitiään, miettii Hanna Hallakumpu.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.