Iltapäivä

Lavalla loistavat naiset – loistavat naiset

19 min

Gynoïdes-esityksestään ylistäviä arvioita saaneet Veera Kaijanen ja Sade Kamppila avasivat Iltapäivässä oven nykysirkuksen ja feministisen sirkustaiteen maailmaan. 

Vaikka Gynoïdes-projektin yhteydessä puhutaan feministeisestä sirkuksesta, se ei ole näytöksessä Kamppilan mukaan pääasia.

– Kyseessä on ensisijaisesti sirkussesitys, eikä mikään provosoiva feministinen manifesti. Se, mitä yleisö tulee pääosin katsomaan on uusi nykysirkusteos, joka tulee inspiroimaan ihmisiä sirkuksen suuntaan, Kamppila sanoo.  

– Projektin lähtökohtana on ajatus siitä, että halutaan antaa naisille mahdollisuus loistaa lavalla. Lopputuloksena on lavalla nähtävä sirkusteos, hän kuvailee.


Liikkuvaista sirkuselämää

Kaksikon mukaan varsinkin suomalaisen sirkustaiteilijan elämään kuuluu edelleen maisemien vaihtuminen tiuhaan tahtiin.

– En ole sitten vuoden 2012 asunut missään paikassa pidempään kuin kaksi kuukautta, Kaijanen kertoo.

Aika uusissa paikoissa on kuitenkin mielekästä.

– Sydän vie ympäri ämpäri. Vietän yleensä 2-3 kuukautta yhdessä paikassa. Silloin ehtii tutustua uuteen kaupunkiin ja paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin. Ja töiden takia on aina hyvä syy olla uudessa paikassa, eikä aika käy pitkäksi, toisin kuin jos vaikka lomailisi jossain pari kuukautta, Kaijanen kuvailee.


Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.