
Valtion museoissa käyminen on taas ilmaista
Tänä vuonna 17 valtion museota poistaa sisäänpääsymaksun. Hallwylska museetin johtaja Heli Haapasalo toivoo, että uudet kävijät löytävät museon, kun sinne on vapaa pääsy.
– Tuskin huomenna vielä on satojen metrien jono, Heli Haapasalo arvioi.
Museot olivat viimeksi maksuttomia sosiaalidemokraattisen hallituksen aikana noin kymmenen vuotta sitten, ja tuolloin Hallwyllin museon kävijämäärä lähes kolminkertaistui noin 50 000:sta lähes 140 000:een.
Kaikki maksut eivät poistu
Opastukset ovat edelleen maksullisia kävijöille. Museon kassassa pääsymaksun poistuminen ei näy heti, sillä valtio korvaa museolle ne, mutta museoiden täytyy selvitäkseen edelleen saada myös muita tuloja.
– Silloin kun ihmiset tulevat ilmaiseksi, he eivät halua ottaa lainkaan rahapussia esille, vaan oletetaan, että kaikki on ilmaista, sanoo Heli Haapasalo.
Toiveissa löytää uusia kävijäryhmiä
Heli Haapasalo toivoo, että pääsymaksyn poistaminen toisi museolle uusia kävijäryhmiä, etenkin uusia maahanmuuttajia, miehiä ja lapsia.
– Toivottavasti tulee paljon uusia kävijöitä, jotka eivät tavallisesti käy museoissa, sanoo Heli Haapasalo.