Kohtauspaikka

Käsipalloilija Jenna Lohi Peltola odottaa EM-karsintoja jännityksellä – ensi kertaa Suomen pelipaidassa

Tukholmalainen käsipallomaalivahti Jenna Lohi Peltola on ensimmäistä kertaa valittu Suomen naisten käsipallomaajoukkueeseen. Hän odottaa innolla EM-karsintoja Kreikassa.

Tukholmalainen Jenna Lohi Peltola on maalivahti, ja hänen kotijoukkueensa on Tukholman AIK. Hän on asunut koko elämänsä Ruotsissa, ja Suomen maajoukkueessa pelaaminen on hänelle aivan uutta. 

Jenna on uusi Suomen maajoukkueessa ja hän on osallistunut kahteen harjoitusleiriin. Käsipalloilija kokee, että on suuri kunnia päästä edustamaan Suomea, mutta se on myös hauskaa ja haasteellista.

Vain voitolla jatkoon

Kreikan EM-karssinoissa Suomi kohtaa ensimmäisenä isäntämaa Kreikan joukkueen, ja sitten Färsaarten joukkueen. Voitto pitäisi tulla, jotta jatkokarsintoihin olisi mahdollista päästä.

– Suomen naisten maajoukkueen valmentaja on Tommy Suoraniemi, joka on tehnyt pitkän uran Ruotsissa. Maajoukkueessa on myös muita Ruotsissa pelaavia, joten pelaajat puhuvat suomea ja ruotsia sekaisin, kertoo Jenna.

26-vuotias Jenna Lohi Peltola on harrastanut käsipalloa seitsemänvuotiaasta lähtien. Hän harjoittelee kolme kertaa viikossa, ja ottelut ovat viikonloppuisin. Harrastus vie siis aikaa ja voimia.

Arkisin Jenna työskentelee myyntitehtävissä Tukholmassa Scandic hotellin pääkonttorissa.  

EM-karsinnat alkavat 9. päivä kesäkuuta Kreikassa ottelulla isäntämaata vastaan.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.