10+1 ohjelmaa sotalapsista

Sotalasten päivän kunniaksi kokosimme listan ohjelmista ja haastatteluista, joissa aiheena ovat sotalapset.

Kuuntele klikkaamalla otsikkoja!

1. Mummini sotalapsuus

Toimittaja Anni Riit'ahon dokumentti sukeltaa oman perheen historiaan. "Olen aina tiennyt Maaret-mummini sotalapsuudesta. Pienenä tyttönä rakastin kuunnella mummini kertomuksia 1940-luvun Tukholmasta, tarinoita, joissa syötiin herkullisia leivoksia ja leikittiin huolettomina pihamaalla. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä synkemmän sävyn kertomukset saivat."

2."Äitini olisi mielellään jättänyt minut Ruotsiin"

Irma Larsson saapui Ruotsiin kaksivuotiaana sotalapsena. Viisi vuotta myöhemmin hän lähti takaisin Suomeen, ja rikkaus vaihtui köyhyyteen. 

3.Sotalapsitutkija: Jokainen kriisi on uniikki

Helsingin yliopiston tutkijan, dosentti Nina Santavirran mukaan jokainen kriisi ja jokainen lapsi ovat uniikkeja.

4. Kai Rosnell tekee salapoliisin työtä jäljittäessään suomalaisten sotalasten perheenjäseniä

Kai Rosnell on vuosikymmeniä toiminut suomalaisten sotalasten keulamiehenä Ruotsissa ja taistellut heidän oikeuksiensa puolesta. Hän on myös auttanut lukuisia sotalapsia löytämään perheenjäsenensä.

5. Sotalapsesta hiihtokuningattareksi

Hiihtäjälegenda Toini Rönnlund kulkee nykyisin kutsuvieraslappu kaulassaan urheilun suurkilpailuja ja gaalatilaisuuksia. Mutta kun hän saapui Ruotsiin 70 vuotta sitten, kaulassa oli sotalapsen numerolappu.

6. Soilin seurassa Norrbottenin ensimmäinen naispoliisi Eine Johansson 

Eine Johansson on kotoisin köyhistä oloista Keski-Suomesta. Jo 8-vuotiaana hän päätti ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja lähteä sotalapsena Ruotsiin. Hänestä tuli poliisi, ja uranuurtaja ammatissaan.

7. Sotalapsi Pentti Warberg: Äiti ei saanut katumisaikaa

Lasten lähettäminen sotalapsiksi oli raskas päätös 22-vuotiaalle Rauha-äidille. Päätös, jota hän katui välittömästi.

8. Sotalapsilla on ikäisiään huonompi koulutus ja heikompi elintaso

Suomesta sodan aikana evakuoidut sotalapset ovat pärjänneet Suomeen jääneitä ikätovereitaan heikommin elämässä, kertoo Helsingin yliopistossa tehty väitöskirja.

9. Tutkimus: Sotalasten mielenterveys ei sisaruksia huonompi

Sotalapset eivät kärsi aikuisiällä enempää psyykkisistä sairauksista kuin Suomeen jääneet sisarensa, mutta sukupuolten välillä on eroja. 

10. Sinikka Ortmark Stymne: "Nykypäivän pakolaislapsia ja 1940-luvun sotalapsia yhdistävät henkiset kokemukset kodin jättämisestä"

Itsekin 1940-luvulla sotalapsena Ruotsissa ollut kirjailija Sinikka Ortmark Stymne kertoo sotaa pakenevien lasten tilanteesta.

+1 P3 Dokumentär: De finska krigsbarnen

Ruotsinkielinen radiodokumentti elokuulta 2017. Det kallas den största barnförflyttningen i världshistorien. 70 000 finska barn skickas till Sverige mellan 1939-45. För vissa blir det en räddning, andra möter en fullständig mardröm.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.