Iltapäivä: Rita Paqvalén

14 min

Iltapäivän vieras Rita Paqvalén työskentelee Suomessa kulttuurialan moninaisuuden edistämiseksi. Valtion rahoittama Kulttuuria kaikille on kasvanut projektista pysyväksi organisaatioksi.

Rita Paqvalén sanoo, että vaikka kulttuuriala perinteisesti mielletään avarakatseiseksi, se on monimuotoisuuden suhteen Suomessa ja Ruotsissa muuta yhteiskuntaa jäljessä. 

– Jos katsotaan rakenteita ja että kuka työllistyy, niin esimerkiksi vammaisten ja maahanmuuttajien näkökulmat ovat heikosti näkyvillä, Paqvalén sanoo.

Paqvalén muistuttaa, että esimerkiksi kirjastot tarjoavat palveluitaan eri kielillä ympäri maata. 

– Suomessa ja Ruotsissa on monikielinen kirjasto ja erikielisiä kirjoja voi tilata siihen kotikirjastoon. Kirjastot eivät ehkä aina osaa tuoda tätä puolta itsestään esiin, Paqvalén toteaa.

Suomen ja Ruotsin välisistä eroista kulttuurialalla Paqvalén mainitsee Ruotsin koko maanlaajuisen Riksteaterverkoston ja tietoisuuden eri ryhmien yhdenvertaisuudesta. Suomesta hän nostaa esiin tietoisuuden monikielisyydestä ja Kulttuuria kaikille-organisaation, jolla ei ole ruotsalaista vastinetta.  

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.