Iltapäivä

Iltapäivä vetää nenästä

Iltapäivässä pohditaan nenästä vetämisen eri tasoja aina taikatempuista lavastettuihin murhiin.

Vieraaksi studioon tulee taikuri Jukka Tapio Keränen eli Alfrendo. Miten ihmiset saadaan uskomaan taikoihin?

Yleisön pyynnöstä Jorman ja Tuomaksen radioteatteri is back. Tänään vuorossa on esitys: Miten torjua työkaverin avunpyyntö?

Tiistaina Iltapäivän vieraana kävi tuore Suomen suurlähettiläs Tukholmassa, Liisa Talonpoika. Hän sanoi ruotsinsuomalaisten olevan voimavara. Millä tavalla, ja kenelle tai mille tahoille ruotsinsuomalaiset ovat voimavara? Iltapäivä jatkaa tästä yhdessä Jussi Böökin ja Dennis Barvstenin kanssa.

Eilen aamulla tiedotusvälineet uutisoivat, kuinka venäläinen toimittaja Arkadij Babtjenko on murhattu Ukrainassa kotiovellaan. Eilen illalla Babtjenko kuitenkin esiintyi ilmielävänä tiedotustilaisuudessa. Syyksi tälle lavastetulle murhalle sanottiin, että se oli ainoa keino estää Babtjenkoa kohtaan suunniteltu murha. Metoo-kampanja on puolestaan poikinut sosiaalisessa mediassa esitettyjä tappouhkauksia.

Torstaipaneeli puhuukin tappouhkausten kummallisesta maailmasta. Ovatko ihmiset aina uhanneet tappaa toisiaan sillä erotuksella, että nyt uhkaus on kaikkien nähtävillä sosiaalisessa mediassa. Entä millainen ihminen kirjoittaa "Du ska dö" somessa? Tästä ja ruotsinsuomalaisista voimavarana puhutaan siis torstaipaneelissa.

Päivän kysymys liittyy kuitenkin bluffeihin, eli nenästä vetämiseen, joka on ajankohtaista sekä taikurin että venäläisen toimittajan kuoleman kohdalla. Onko sinua joskus vedetty nenästä? Soita tästä meille numeroon 08 784 24 00 tai meilaa iltapaiva@sverigesradio.se Somessa voit käyttää tunnistetta SRSisuradio. 

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.