
Pilvi Takala tekee taidetta noloista tilanteista
Oletko joskus nauranut väärässä paikassa? Pilvi Takala tutkii taiteessaan tällaisia tilanteita koskevia sääntöjä ja niitä seuraavia neuvotteluja.
Suomalainen kuvataiteilija Pilvi Takala asettuu vapaaehtoisesti tilanteisiin, joissa hän tahallaan toimii toisin kuin on totuttu tai kuin odotetaan.
Eräässä työssään hän esimerkiksi provosoi työyhteisöä ajelemalla koko päivän hissillä edestakaisin. Näin hän halusi saada esiin muiden työntekijöiden suhtautumisen sanattomista sopimuksista poikkeavaan käyttäytymiseen.
Pilvi Takalan mukaan ihmisten viestit siitä, miten eri tilanteissa tulee käyttäytyä, ovat hyvin hienovaraisia.
Muiden ihmisten reaktioista näkee, ettei jokin ole toivottua käytöstä. Ei välttämättä sanota mitään, vaan katsotaan pahasti tai suljetaan pois sosiaalisesta kanssakäymisestä, jos käyttäytyy liikaa tavalla, joka ei ole sääntöjen mukaista.
Pilvi Takalan näyttely Toinen vuoro on esillä Helsingissä taidemuseo Kiasmassa 17.02.2019 saakka.