Vanhustenhoitoa saa suomeksi pohjoisessa – jos sattuu asumaan oikeassa kunnassa
Jällivaaran ja Kiirunan kunnat ovat molemmat suomen-, meän- ja saamenkielen hallintoalueita, mutta kunnat ovat priorisoineet vähemmistökielien käyttöä vanhustenhoidossa eri tavoin.
Kiirunassa on olemassa toimivat vanhustenhoito-osastot vähemmistökielillä. Jällivaarassa sen sijaan ei ole vähemmistökielistä osastoa ollenkaan, vaikka sitä on vaadittu jo vuosia. Ellen Lundgren on taistellut tästä muutaman muun Suomi-kerhon aktiiivin kanssa jo yli 12 vuotta.
– 2006 lähetimme ensimmäisen kirjeen, jossa vaadimme osatoa. Ja nyt on vuosi 2018. Olisi jo aika, että Jällivaaran kunata alkaisi ajattelemaan asiaa.
Porukkamme alkaa olla niin vanha, että kuka meistä jaksaa taistella?
Parannusta luvassa?
Kunnanneuvos Jeanette Wäppling (V) ymmärtää, että Lundgren ja muut pitkään osastosta taistelleet ovat turhautuneita.
Hän lupaa kuitenkin, että kunnan uudessa suunnitteilla olevassa vanhustenhoitokodissa, tulee myös olemaan vähemmistökielinen osasto. Mutta kyse on vasta suunnitelmista.
Wäpplingin mukaan tarkoitus oli, että vuonna 2016 avatussa vanhainkodissa olisi ollut vähemmistökielinen osasto, mutta näin ei käynyt johtuen "epäonnellisista olosuhteista".
Kiirunassa asiat toisin
Myös Kiiruna on saamen-, meän- ja suomenkielen hallintoaluekunta. Kunnan nettisivuilta voi lukea, että on tärkeää, että kunnan asukkaat ovat ylpeitä juuristaan ja että näiden kielien puhuminen ja kuuleminen on luonnollista koko yhteiskunnassa ja kaikissa tilanteissa. Kiirunassa voikin puhua suomea, meänkieltä ja saamea Gläntanin vanhustenhoitopaikassa.
Yksi Gläntanin suomenkielisistä asukkaista on Eva Fors, jolle suomen puhuminen on ehdotonta, sillä ruotsi ei oikein luista. Fors tuli nuorena Ruotsiin, mutta on asunut paikkakunnilla, joissa on pärjännyt suomella.
– Täällä voi puhua kaikkien kanssa suomea.
Ja kielen lisäksi Gläntanissa saa myös kuunnella suomalaista musiikkia ja tanssiakin sen tahtiin.
– Vaikka en minä kyllä tanssi, Fors naurahtaa.
