Kielellinen ulkopuolisuus välittyy Sandra Wasara Hammaren teoksessa
Taiteilijakollektiivin näyttely Uumajan taidehallissa liittyy tarinaan Frankensteinin hirviöstä, joka ei osannut ihmisten kieltä.
Uumajalainen taiteilijakollektiivi esittelee kaupungin taidehallissa töitään, jotka kaikki kytkeytyvät Mary Shelleyn 200 vuotta sitten kirjoittamaan tarinaan Frankensteinin hirviöstä.
Kieliyhteisön ulkopuolella
Sandra Wasara Hammare tunnistaa jollakin tapaa itsensä tohtori Frankensteinin luomasta olennosta, joka ei osannut ihmisten kieltä. Sandra ei itse puhu vanhempiensa kieliä, suomea ja saamea, eikä pysty kommunikoimaan näillä kielillä sukulaistensa kanssa.
Olisi ollut hienoa osata saamea ja suomea. Kun käyn kotiseudulla, en pysty luontevasti juttelemaan sukulaisten kanssa heidän kielillään.
Kieli on oleellinen viestinnässä
Sandra Wasare Hammare halusi eräänlaista äänisuihkua muistuttavassa teoksessaan jättää yleisölle aukkoja ymmärtämisessä vierannuttaakseen heidät ja korostaakseen kielen merkitystä ihmisten välisessä kommunikaatiossa.
Sen vuoksi teoksessa kuuluu laulua saamen kielellä.
Kuin syvä haava
Mary Shelleyn kirjoittama olento ei osannut ihmisten kieltä, mutta yritti opetella sitä matkimalla. Sandra on henkilökohtaisesti taidenäyttelyn teeman kautta löytänyt kipeitä kohtia itsessään.
On kuin syvä haava avautuisi, kun en porokentällä pysty vastaamaan saameksi kysymykseen, puhutko saamen kieltä.
Vahva halu oppia
Sandra Wasara Hammare kertoo osaavansa jonkin verran saamenkielisiä sanoja, joita oppi koulun ala-asteella ja kesken jäänellä yliopistokurssilla.
Oppiakseen saamen ja suomen kielen hän uskoo, että on oltava läsnä saamen- ja suomenkielisissä ympäristöissä ja omistauduttava kielen opiskelulle täysin sydämin.
Taidenäyttelyn myötä hänessä on herännyt vahva kaipuu oppia saamea ja suomea.
