Iltapäivä

Iltapäivä kahvittelee itsensä tainnoksiin

Iltapäivä puhuu tänään valtiopäivien puhemies Andreas Norlénin hälyyttävän runsaasta kahvinjuonnista ja siitä, miten tylsyydestä voi selvitä - tai miten tylsyydestä voi jopa nauttia.

Iltapäivän vieraana on jazzlaulaja ja lauluntekijä Sanna Ruohoniemi. Hän kertoo uudesta levystään ja kansanvälisestä konserttikiertueesta.

Ruotsin akatemian kriisiin ryvettänyt kulttuuriprofiili on tänään tuomittu kahden vuoden vankeuteen raiskauksesta. Samaan aikaan katseet kääntyvät maailmalla Ruotsiin, kun tällä viikolla julkistetaan tämän vuoden nobelistit. Kirjallisuuden palkinto jää siis tällä kertaa jakamatta, mutta mitä muita nobel-skandaaleja on vuosien varrella koettu?

Valtiopäivien puhemies Andreas Norlén jatkaa ylenpalttista kahvitteluaan puoluejohtajien kanssa taas huomenna. Kahdeksan kohtaamista pullan ja kahvin kera saa kenet tahansa voimaan pahoin. Mikä avuksi? 

Ilman tylsyyttä ja tyhjiä hetkiä monta ideaa olisi jäänyt syntymättä, vai onko näin? Iltapäivä soittaa kasvatustieteilijä ja filosofi Juha Hakalalle, joka on kirjoittanut kirjan tylsyydestä.

Tähän liittyen kysymme: Mitä teet kun tuntuu tylsältä? Kerro meille ja soita sisuvastaajaan numeroon: 08 784 24 00 Voit myös meilata tylsyydentorjumisvinkkisi osoitteeseen iltapaiva@sverigesradio.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.