
Iltapäivässä otetaan tuopista koppi ja sanotaan O'Yeah
Iltapäivä tarjoilee tänään dekkarikirjallisuutta intialaisittain ja synttipoppia pohjanmaalaisittain. Jorma ja Matilda ottavat myös tuopista kopin, jollei musiikillisella kunniakujalla, niin nurmella.
Iltapäivän studioon saapuu jo parikymmentä vuotta Intiassa asunut kirjailija Zac O'Yeah. Puhumme muun muassa etsivän työstä Intiassa ja siitä, miksi O'Yeah ei ole O'No.
Toinen vieraamme koostuu kokonaisesta yhtyeestä, jonka nimi Fågelmannen. Heidän kanssaan paneudumme melankoliseen synttipoppiin österbottnisella touchilla.
Eilen Euroopan mediat kuohuivat Hammarbyn legendaarisen pelaajan, Kennedy Bakircioglun vieläkin legendaarisemmasta maalituuletuksesta. Kennedy nappasi legendaarisen vapaapotkumaalinsa päätteeksi yleisöstä lentäneen oluttuopin, ja otti voitonmaljan. Nyt on Jorman ja Matildan aika kokeilla tätä jippoa, ja tulos näkyy Instagramissa.
Helsingin Pasilaan avataan vuoden päästä musiikkimuseo Hall of Fame. Nyt on myös ensimmäinen aalto kunniakaita muusikkoja valittu - niiden joukossa Olavi Virta, josta kertova elokuva saa ensi-iltansa ylihuomenna. Pureudumme tietysti myös tähän.
Iltapäivässä vietetään myös kanelipullapäivän aattoa. Mikä on sinun lempinisusi, ja kenelle sen antaisit? Soita ja kerro, kuka mielestäsi ansaitsee kanelipullan tai jonkun muun suosikkileivonnaisesi vastaajaan 08 784 24 00 tai meilaa osoitteeseen iltapaiva@sverigesradio.se