Stefan Löfven ei onnistunut kokoamaan hallitusta – aikalisä hallitusneuvotteluihin

Stefan Löfven luopuu hallituksen muodostajan tehtävästä. Valtiopäivien puhemies Andreas Norlén ei nimennyt uutta hallitustunnustelijaa. Hän jatkaa lähipäivinä keskusteluita puoluejohtajien kanssa ryhmissä.

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven ei ole onnistunut kokoamaan maalle uutta hallitusta.

Hallitustunnusteluja kahden viikon ajan tehnyt Stefan Löfven (S) antoi valtiopäivien puhemies Andreas Norlénille (M) tilanneraporttinsa.
– Olen nyt raportoinut puhemiehelle, että minulla ei tässä tilanteessa ole edellytyksiä rakentaa sellaista hallitusta, jonka valtiopäivät hyväksyisivät, kertoo Löfven tiedotustilaisuudessaan.

Ei uutta hallitustunnustelijaa

Valtiopäivien puhemies Andreas Norlén ei aio jakaa hallitustunnustelijan tehtävää maanantaina kenellekään moderaattien Ulf Kristerssonin ja sosiaalidemokraattien Stefan Löfvenin epäonnistuttua tehtävässä. Norlén aikoo lähipäivinä kuulla eri puoluejohtajia ryhmäkeskusteluissa saadakseen realistisen käsityksen hallituksen mahdollisesta kokoonpanosta.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.