Vuoden Vähemmistökielipalkinto Markooliolle

Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta kehuu Markooliota, eli Marko Lehtosaloa, hänen työstään tuoda juuriaan esille julkisuudessa.

Ruotsinsuomalainen artisti, juontaja ja näyttelijä Marko Lehtosalolle, eli Markooliolle annettiin tiistaina vuoden 2018 Vähemmistökielipalkinto Suomen suurlähetystössä Tukholmassa. 

Ruotsinsuomalainen valtuuskunta perustelee palkintoa näin: 

Markoolio on ruotsinsuomalainen artisti, juontaja ja näyttelijä, joka ottaa aina tilaisuudesta kertoakseen suomalaisuudestaan ja juuristaan.

Hän tekee suomenkieltä tunnetuksi ollessaan esillä eri medioissa, oli sitten kyseessä radio, televisio tai lehtihaastattelu. Lehtosalo käyttää tilaisuutta hyväkseen tuomalla esille ainakin yhden suomenkielisen sanan, esimerkiksi sanomalla "kiitos". Hän on myös valmistanut makkarakeittoa televisiossa.

Markooliona hän on hyvä esimerkki ruotsinsuomalaisille lapsille ja nuorille siitä, että kieltä ja juuriansa ei tarvitse hävetä, vaan että ne ovat rikkaus!