Radiodokumentti

Dokumentti: Sateenkaaripakolaiset

39 min

Turussa kasvanut Jukka Aminoff ymmärsi jo kouluikäisenä olevansa homo. Se oli kuitenkin Suomessa siihen aikaan rikollista. Jukka päätti, että hänen on lähdettävä.

– Oli sellainen tunne, että täytyy avata ikkunat, mä en saa happea.

Laiva kuljetti Jukan Tukholmaan. Hän ei ollut ainoa.

1960- ja 70-luvuilla sadat tuhannet suomalaiset muuttivat Ruotsiin. Moni tuli työn perässä, mutta muuttajien joukossa oli myös seksuaalivähemmistöjen edustajia. Sateenkaaripakolaiset-dokumentissa kuullaan heidän tarinansa.

Teemat yhä ajankohtaisia

Radiodokumentti kuljettaa kuuntelijan 1960-luvulta nykyaikaan. Dokumentissa kuullaan paitsi seksuaalivähemmistöihin kuuluvien tarinoita, myös asiantuntijoiden aikalaiskuvausta ja arkistomateriaalia niin Suomesta kuin Ruotsista.

Suomalaista homo- ja lesbohistoriaa tutkinut sosiologi Kati Mustola on mukana radiodokumentissa:

– Kun Suomea vertaa muihin Pohjoismaihin, olemme aina se musta lammas.

Mustolan mukaan seksuaalivähemmistöt olivat tilastollisesti yliedustettuja Suomesta Ruotsiin kulkeneessa suuressa muuttoaallossa. Ruotsissa homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos jo vuonna 1944, Suomessa vasta 25 vuotta myöhemmin.

Radiodokumentin teemat ovat edelleen ajankohtaisia: seksuaalivähemmistöjen kokema syrjintä, hiljaisuus ja väkivalta.

Ohjelmassa haastatellut: Jukka Aminoff, Olli Stålström ja Kati Mustola.

Arkistomateriaali: Sveriges Radio, Stockholm Gayradio, SVT, YLE

Käsikirjoitus ja toteutus: Lotta Hoppu

Loppumiksaus: Girilal Baars

Ohjelma on vuodelta 2020

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.