SYNNYTYS

"Minkäänlaista tukea ei saanut" – kätilöiden puute heijastuu synnytyskokemuksiin

1:42 min
  • Kätilöiden huonot työolosuhteet ja työvoimapula ovat johtaneet kymmeniin irtisanoutumisiin.

  • Malmöläisen Anniina Urhon traumaattinen ensisynnytys sai hänet pohtimaan eri sairaalan valitsemista joulukuussa edessä olevalle toisen lapsen synnytykselle.

  • "Kätilö kävi siinä kurkkaamassa silloin tällöin, mutta en minkäänlaista tukea tai apua saanut oikeastaan mistään", kertoo Anniina Urho ensimmäisestä synnytyskokemuksestaan.

Tukholman alueen maakäräjäneuvos Irene Svenonius on luvannut Sveriges Radio Ekotin haastattelussa, että kätilöiden työolosuhteita tullaan jatkossa parantamaan.

Tavoitteena on, että vuoden kuluessa yhdellä kätilöllä olisi vastuullaan vain yksi synnytys kerrallaan.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Lue lisää toimintatavoistamme.