Kaija huvittaa ruotsinsuomalaisia

Här finns inget ljud
Ajan tasalla aamusta pitäen.

- Boråslaiset Carlo Skogster ja Alli Louhela ovat asuneet vuosikausia Hässleholmenin kaupunginosassa  kerrostalossa, joka tarjoaa asukkaille asuntojen lisäksi myös runsaasti yhteisiä tiloja, aktiviteetteja ja yhteisöllisyyttä.

- Katrineholmin saunakapina tuotti sittenkin tulosta. Joulun alla kunnan hoivapäällikkö ilmoitti, että työntekijöiden pukuhuoneena käytetty palvelutalo Igelkottenin sauna avataan talon asukkaille ja heidän vierailleen kahtena päivänä viikossa.

- Sorselelainen Tuula Halonen Brännlund toimii yksin tulevien pakolaisnuorten uskottuna henkilönä.

- Turussa toimiva Siirtolaisinstituutti on tehnyt kouluille tarkoitetun uuden opetusmateriaalipaketin, jossa kerrotaan lapsille suomalaisten siirtolaisuudesta muun muassa sähköisen seikkailupelin avulla.

- Gävleläinen Kaija Asikainen esiintyy hupailijana kaikenlaisissa tapahtumissa. Hän kirjoittaa ja esittää sketsejä toisinaan yksin, toisinaan ryhmän kanssa.

- Kreikka on yksi Euroopan eteisistä, jonne rantautuu joka vuosi tuhansia pakolaisia Aasian suunnalta. Ateenassa yksi pakolaistyötä tekevistä ja pakolaisia auttavista on kansainvälisen Helping hands- järjestön ylläpitämä keskus. Liisa Puhalainen Suomesta on yksi sen vakituisista työntekijöistä.

- Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä jokaisen suomalaisen korviin kaikunut Ultra Bra kasvatti poliittisille juurilleen keskiluokkaisen varren. Johanna Koljonen kertoo Suomen pophistoriasta.

Huomenta Ruotsi lähetetään Eskilstunasta, studiossa Hannu Laitinen.

 

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 06.08
    Antti Kleemola - Ranskalaisin Viivoin (Redfive Remix)
    Album: Ranskalaisin Viivoin
    Kompositör: Antti Kleemola
    Bolag: Sony
  • 06.19
    Anna Abreu - Kylmästä Lämpimään
    Album: Vain Elämää, Kausi 2
    Kompositör: Jukka Rousu, Jori Hulkkonen, Kari Hulkkonen, Seppo Salmi, Tommi Tikkanen
    Bolag: Warner Bros
  • 06.26
    Kai Hyttinen - Nosta Lippu Salkoon
    Album: Kai Hyttinen
    Kompositör: Lawrence Russell Brown, Irwin Levine
    Bolag: Finnlevy