Keramiikkaa ja kuraattorin työtä

Här finns inget ljud
Torstain aiheita: - Aamun vieraana on keraamikko Petra Lund. Hän yhdistää kaksi työtä: koulukuraattorin ja keraamikon

- Joulukuun poliittinen sopimus hallituspuolueiden ja porvarillisen allianssin kanssa purki poliittisen pattitilanteen, mutta saattaa heikentää demokratiaa. Näin sanoo Elina Tast- Lahti Uppsalasta- yksi Sisuradion vaaliperheistä

- Tähän aikaan vuodesta eletään köyhiä aikoja. Toimittajamme Elina Härmä alkoi miettiä miksi me aina tammikuussa joudumme samaan ansaan ja onko tilanne sama tänä vuonna kuin ennenkin

- EU:n jäsenmaissa julkaistun Eurobarometrin mukaan Ruotsissa suhtaudutaan kaikista EU-maista kaikista myönteisimmin EU:n ulkopuolelta tulevaan maahanmuuttoon. 72 % Ruotsissa asuvista piti EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa joko melko tai erittäin myönteisenä asiana

- Millä mielin isä Jukka Saarelainen seuraa poikansa Kallen kelkkacrossiharjoituksia ja uraa yleisemminkin, selviää, kun asiasta kyselee Erpo Heinolainen

- Aamun visa.

Torstaiaamussa on Jorma Ikäheimo.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 06.07
    Vuokko Hovatta, Jaakko Kääriäinen, Markus Koskinen, Anssi Växby, Ville Riipa, Anssi Sopanen - Nimesi Viisi Kirjainta
    Album: Minä Rakastan Ikuisesti
    Kompositör: Jarkko Meretniemi
    Bolag: Warner Bros
  • 06.17
    Ritva Oksanen - Aikeet Arvaan
    Album: Elämän Sirkus
    Kompositör: Kari Kuuva
    Bolag: Capitol
  • 06.26
    Topi Sorsakoski - Kyyneleet
    Album: Yksinäisyys Osa 2
    Kompositör: Geoff Stephens
    Bolag: Emi