Suomalaisfilmi kilpailee Göteborgin elokuvafestivaaleilla

Här finns inget ljud
Göteborgissa meneillään olevien elokuvafestivaalien arvostetuimmasta palkinnosta eli Dragon Award Best Nordic Film -palkinnosta kilpailee tällä kertaa kahdeksan pohjoismaista elokuvaa. Niistä yhdessä puhutaan suomea. Elokuva on Jukka-Pekka Valkeapään filmi nimeltä They have escaped eli He ovat paenneet.

Boråsin kulttuuritalon maanantai-iltojen kulttuuritapaamisissa keskustellaan tänä keväänä ehkä monelle aika tunteellisesta aiheesta, nimittäin kuolemasta. Ensimmäisenä iltana puhumassa oli kirjailija Anna Lindman. Hän huomasi illan aikana, kuinka moni on kiinnostunut keskustelemaan kuolemasta.

Jammu ja Jaana kirjoittajakurssilla- kuunnelmasarjan päätösjaksossa pariskunnan kirjoittajakurssi on päättynyt ja Jammu ja Jaana pakkailevat tavaroitaan. Jaana miettii kirjailijan uraa, tai jospa kirjoittaisi vaikka radiokuunnelman Jammun munailuista. Mutta se on Jammulle jo liikaa.

Lähetyksen juontaa Teija Martinsson.