SSAB varoittaa irtisanomisista Borlängessä

Här finns inget ljud
SSAB:n ja Rautaruukin yhdistymisen seurauksena joutuu 210 työntekijää Borlängen tehtaalta lähtemään koska galvanoidun ja värillisen teräslevyn tuotanto siirretään Hämeenlinnaan ja Finspångiin. Lukiohaut ovat alkaneet, SM-viikolla Örebrossa leivottiin kasapäin Ruotsin mestareita ja E-kirjoja voi lainata kirjastostakin kertoo kirjastonhoitaja Elina Latomaa.

Joka kymmenes  joutuu lähtemään SSAB:ltä Borlängessä

SSABllä Borlängessä työskentelevä Paula Masalin on valmis luopumaan työpaikastaan jonkun nuoremman työntekijän hyväksi. Paula on 60-vuotias ja tehnyt töitä SSAB:llä jo yli 30 vuotta. SSAB työllistää 2100 ihmistä Borlängessä.

Ysiluokkalaisilla on miettimistä

Lukiohaut ovat alkaneet, ravintolakoulun rehtori Hannu Husa Nyköpingistä arvioi, että hänen kouluunsa tulee seuraavalla lukukaudella entistä vähemmän oppilaita.

Elektroniikkaa hyödynnetään kirjastoissa

Tietotekniikka helpottaa kirjastonhoitjana työtä ja palvelee myös kirjaston asiakkaita. Näin ajattelee  kirjastonhoitaja Elina Latomaa Gävlestä.

Örebrossa leivottiin Ruotsin mestareita

Örebrossa leivottiin koko joukko Ruotsin mestareita. Motalasta lähtöisin oleva Miia Grändås, joka nykyisin asuu Örebrossa, koppasi oman luokkansa kultamitalin voimanostossa vaikkei ollut ihan terve. Pyörätuolisalibandyn mestaruus meni Göteborgiin jo toistamiseen vaikka Eskilstunan jokkue taisteli leijonan lailla.