Harri Koskisen muotoilussa yksinkertaiset linjat ovat valttia

Här finns inget ljud
Aamun vieraana suomalainen, kansainvälisestikin suurta menestystä saanut muotoilija Harri Koskinen. Suomalainen muotoilu on vahvasti esillä seuraavan kolmen vuoden aikana Tukholman Suomen Instituutissa ja ensimmäisenä esittelyvuorossa on juuri Koskisen muotoilu. Hänen töilleen löytyy kysyntää, mutta esimerkiksi yksi tunnetuimmista teoksistaan eli Block-lamppu, ei alunperin ollut edes tarkoitettu myytäväksi käyttöesineeksi.

Parempi hoito enemmän maksaville ei mielytä

Vaatimukset siitä, että julkisen sairaanhoidon potilas saisi paremman kuulolaitteen, jos siitä maksaa itse, huolestuttaa Valtion lääketieteelliseetistä neuvostoa. Eettisen neuvoston jäsen, vasemmistopuolueen Elina Linna muistuttaa, että tällaiset vaatimukset ovat lain vastaisia.

Annina Hannu oli jo valmistautumassa ylimääräisiin vaaleihin

Ensin päätettiin ylimääräisistä vaaleista. Sitten ne peruttiinkin. Hallitus sopi pelisäännöistä Alianssin kanssa. Mitä mieltä meidän vaaliperheet ovat tästä? Tapasimme jälleen tornionlaakson Luppiosta kotoisin olevan Annina Hannun.

Kunnissa puolueblokkien rajat ylittyvät yleisesti

Ruotsin kunnissa tehdään syysvaalien jälkeen ennätyksellisen paljon yhteistyötä yli puoluerajojen. Edellisellä mandaattikaudella kuntia hallittiin yhteistyössä 38;ssa Ruotsin kunnassa. Nyt puoluerajojen yli ulottuvia koalitioita on sadassa Ruotsin kunnassa. Ruotsidemokraattien vaalimenestys myös kunnallisvaaleissa on yksi syy lisääntyneeseen yhteistyöhaluun.

Uuden opetuskielen omaksuminen kestää monia vuosia

Puhepedagogi Sara Björnfot näkee vanhempien ja koulun yhteistyön lasten molempien kielten oppimisessa ja arvostuksessa erittäin tärkeäksi. Kieli on terveys -päivänä Haaparannalla pitämässään luennossa, hän kertoi, että jos lapsi ei kouluun tullessaan hallitse koulun opetuskieltä, kestää 5-10 vuotta ennen kuin kielen perustat on opittu.

Keskiviikko-aamuna juontajana toimii Timo Laine.

Ohjelmassa soitettu musiikki

  • 06.02
    Pauli Hanhiniemi - Muutkin Mokaa
    Album: Muutkin Mokaa
    Kompositör: Jonas Olsson, Aku Rannila
    Bolag: Universal Music
  • 06.12
    Titta, Olli Heikkilä - Kun Kuuluu Lauluni Tää
    Kompositör: Melanie Safka
    Bolag: Scandia
  • 06.23
    Salem Al Fakir, Josephine Bornebusch - I'm So Happy
    Album: I'm So Happy
    Kompositör: Salem Al Fakir
    Bolag: Emi
  • 06.27
    Jussi Raittinen, Eero Lupari - Samassa Veneessä
    Album: Samassa Veneessä
    Kompositör: Markku Lonkila
    Bolag: Tahti Torni