
Hallintoalueen jäsenkunnat
- Hallintoalueeseen kuuluu 1.2.2019 alkaen yhteensä 66 kuntaa, ja sen piirissä on yli 60 prosenttia Ruotsin suomalaistaustaisesta väestöstä (SCB:n väestötilaston mukaan).
- Suomen kielen hallintoalue perustettiin vuoden 2000 alussa ja siihen kuului ensin viisi kuntaa: Jällivaara, Haaparanta, Kiiruna, Pajala ja Övertorneå.
- Aluetta laajennettiin ensimmäisen kerran vuoden 2010 alussa, jolloin siihen liitettiin 18 Mälarinlaakson kuntaa, joukossa muun muassa Tukholma, Södertälje ja Eskilstuna. Sen jälkeen hallintoalue on laajentunut lähes joka vuosi.
- Hallintoalueeseen kuuluvien kuntien asukkailla on oikeus saada suomenkielistä esikoulutoimintaa ja vanhustenhuoltoa, sekä oikeus asioida kunnan kanssa suomeksi.
Katso lista: Hallintoaluekunnat 1.2.2019