Aki Heino, Växjö Lakers, kuva Sammy Steen.

Sunnuntaina 2.3.

Talviurheilujen eri perussarjat ovat kohta paketissa. Oulun Kärpät on voittanut kiekkoliigan, ja Jönköpingin HV 71 elitserienin perussarjan. Urheilun sarjat ovat edenneet lähes karsintavaiheeseen ja nyt eletään viikkoja, jolloin jokaisesta pisteestä taistellaan viimeiseen hikipisaraan. Välillä on kyse veripisaroistakin, kuten Växjön jääkiekkojoukkueen Aki Heinolla, joka sai vastustajan luistimesta huuleensa ja joutui hakemaan naamaan toistakymmentä tikkiä viime keskiviikkoiltana.

Elitserienin joukkueet värväsivät tuttuun tapaan pelaajia Suomesta myös tänä talvena ennen siirtoikkunan sulkeutumista 31. tammikuuta. Yksi uusista tänne siirtyneistä oli Jani Tuppurainen, joka muutti Kuopiosta Karlstadiin ja Färjestadin riveihin.

Virpi Kuitunen voitti Salpausselän perinteisen kympin sunnuntaina aamupäivällä, kun lauantain hiihdot olivat vaikeita niin voitto ilahdutti erityisesti.

Jari-Matti Latvala johti Meksikon MM-rallia ensimmäisen kisapäivän jälkeen, mutta lauantaina Sebastien Loeb kaasutteli ohi jo kahden ek:n jälkeen. Latvala jäi lopulta kolmanneksi, turbo-ongelmien vuoksi. Mikko Hirvonen ajoi lauantaina kiveen mutta paransi vauhtia sunnuntaina ja ajoi neljänneksi. Loeb voitti ennen Chris Atkinsonia. Neljäs sija pitää Hirvosen Loebin edellä MM-taulukossa.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".