Kiirastorstai 5.4.2012

Ruotsin kirkon suomenkielistä toimintaa Malmössä puidaan kohta Upsalassa

Per Lilja
1:14 min

Malmön seurakuntayhtymä on valittanut Lundin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksestä, jossa kumottiin Malmön kirkkovaltuuston viime lokauussa tekemä budjettipäätös suomenkielisen toiminnan rahoituksesta vuodelle 2012. Kirkkovaltuusto valittaa tuomikapitulin päätöksestö Ruotsin kirkon valituslautakuntaan Upsalaan, joka on kirkon korkein valituselin.

Kirkkovaltuusto perustelee valitustaan sillä, että tuomiokapitulin perusteet budjettipäätöksen kumoamiselle eivät pidä paikkaansa. Tuomiokapituli perusteli omaa tuomiotaan kahdella kohdalla. Ensiksi Malmön kirkkovaltuuston päätös rikkoo ainakin joidenkin Malmön seurakuntien seurakuntaohjetta vastaan ja toiseksi budjettiesitys koskien suomenkielistä toimintaa oli huonosti valmisteltu.

Per Lilja, joka  on Malmön kirkkovalttuston puheenjohtaja, sanoo Sisuradiolle, että kirkkovaltuustolle tehty budjettiesitys oli hyvin valmisteltu ja perusteltu ja kirkkovaltuusto hyväksyi sen yksimielisesti - kukaan valtuutetuista eri valtuustoryhmistä ei äänestänyt esitystä vastaan.

Hän sanoo myös että kirkkovaltuusto otti huomioon ruotsinsuomalaisen työn tarpeet, kun se myönsi toiminnalle 100 000 kruunua seurakuntayhtymän budjetissa. Muuten Malmön 16:lla seurakunalla on suuri vapaus rahoittaa omia toimintojaan, kuten esimerkiksi suomenkielistä toimintaa, seurakunnille myönnetyistä perusmäärärahoista. Hänen sanoo myös, että kun seurakuntaohjeet kMalmön seurakunnille aikoinaan kirjoitettiin, silloin ei tiedetty mitään vuoden 2012  taloudellisesta tilanteesta.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".