Metsänistuttajat Taina ja Timo Saarinen kertovat joutuneensa karhujen kanssa tekemisiin Jämtlandin metsissä

Syyskuun alku on ollut vuoroin sadetta vuoroin aurinkoa. Sundsvallin studiossa Mauri Junes

Koko Norlannissa on parhaillaan on menossa karhunmetsästys ja määriä on nostettu viime vuodesta. Esimerkiksi Jämtlandissa on nyt kaatolupia 70 eli 30 enemmän kuin viime vuonna. Tapaamme mariestadilaiset Taina ja Timo Saarisen, jotka istuttavat kesät metsää juuri Jätmlandin metsissä. Hekin sanovat karhujen määrän lisääntyneen.
Sisuradion saunakilpailussa käymme koesaunomassa Luulajan Pontusbadetin saunan.
Yksinpurjehtija Helena Perkalainen kertoo mitä purjehtus on merkinnyt hänen itsetunnolleen.
Me miehet taas saamme ohjeen, millä estää erektiohäiriöitä. Asiasta on tehty Tampereella tutkimus.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".