EU lakkauttaa EBLULin tuen

EU-komissio on päättänyt lakkauttaa tukensa Euroopan pienten kielten toimistolle EBLULille. Ruotsin kansallinen järjestö SWEBLUL, joka tarkkailee muun muassa suomen kielen asemaa Ruotsissa, jatkaa kuitenkin toimintaansa. Näin lupailee SWEBLULin varapuheenjohtaja Birger Winsa.

EBLUL (European Bureau of Lesser Used Languages) on aikaisemmin saanut noin 80 prosenttia toimintatuestaan EU-komissiolta. Nyt sen tulevaisuus näyttää synkältä, sanoo SWEBLULin varapuheenjohtaja Birger Winsa. EBLULin tilalle kaavaillaan uutta verkostoa, jonka veturina toimii walesin kielen kielilautakunta (Welsh Language Board - Bwrdd yr Iaith Gymraeg).

Verkoston perustamiseen tarvitaan kymmenen jäsenmaata, joilta heltiää vähemmistötoimintaan 30 000 euroa, noin 270 000 Ruotsin kruunua, vuodessa. Toistaiseksi jäsenmaita puuttuu vielä pari. Kiinnostuksensa ilmaisseiden joukosta löytyvät Espanja, Britannia, Hollanti ja Suomi.

Ruotsin SWEBLUL ei todennäköisesti lähde varsinaiseksi jäseneksi, vaan tukijäseneksi, sanoo Birger Winsa. Tukijäsenyyden hinta on kaksi nollaa pienempi.

Jos uuteen verkostoon saadaan perusrahoitus, voidaan EU:lta hakea samanlaista summaa. Mutta Euroopan tason muutoksista riippumatta jatkuu siis SWEBLULin toiminta yhdistysmuodossa vapaaehtoisvoimin, sanoo varapuheenjohtaja Birger Winsa.

SR Sisuradio/Niki Bergman                    niki.bergman@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".